 |
| tää kuva on vanha, ja toi mies on vanha juttu, eli ei liity mitenkää tän hetkiseen juttuun, eikä noihin muihinkaan.(lomaromanssi) |
Nonni, nyt se päivä koitti kun mä puhun miehistä, enimmäkseen mun miehistä. Mulla olis niin paljon kysyttävää niistä, koska en tiedä puoliakaan mitä haluaisin tietää. Ne on sukupuoli josta en vaan yksinkertaisesti saa kunnolla selvää. Ja uskon että ei moni muukaan saa. Mä en oo ikinä kunnolla seurustellu, paitsi kerran virallisesti, mutta sekään ei kestäny kauaa because of me. Mun jutut yleensä vaan loppuu, ne kuolee pois niin sanotusti. Ne lopahtaa. Suurimmaks osaks siks että mulla iskee ahdistus. Mä nimittäin ahdistun heti ku jutttu alkaa menemään vakavemmaks. Ja sit mä en vaan enää osaa olla, mä erkaannun. Se on tosi huono juttu ja moni mun juttu on loppunu sen vuoks, moni semmonenki juttu minkä olisin toivonu jatkuvan. Mulla on ollu aivan ihania miehiä mun matkan varrella, matkalla joka jatkuu. Hah. En viiti tässä mitään nimiä sanoa.
Mä ihastun aika helposti, tai ainaki ihastuin. Nuorempana mä olin melkeen joka viikko ihastunu johonki. Sit aina alotin silmäpelin, katoin ja odotin että jätkä katto takas, ja bum me sovitaan että nähdään, sit nähdään ja nähdään toisenki kerran ja sit kaikki loppuu, ihan noin vaan. Tämmöseen kyllästyy helposti.
Mutta mulle tärkeimpiä juttuja, niitä ei oo kun 4-5. Tai en mä tiedä onks se kun vai jopa. En mä tiedä mikä on semmonen normaali.
Hah näistä yli puoleen oon tutustunu katseitten avulla. Mä saan aina kavereilta kuulla että taasko sulla on silmäpeliä. Yhen tapasin niin että tulin bussilla kotiin, kävin istumaan melkeen tän jätkän eteen. Halusin tehdä vaikutukset kun nousin bussista pois, mutta ei, tietenki mä kolautin mun pään bussinkattoon. Meist kumpiki nauro. No jäin bussista ja tää jätkä etti mut netistä. Se ei muuta tienny ku paikan jossa jäin pois. Me tapailtiin varmaan puolvuotta, koko ajan oli semmosta on offia. Se tuli jopa mua vastaan lentokentälle kun mä tulin Lontoosta, yllätyksenä. Puhuttiin melkeen päivittäin puhelimessa. Puhuin tässä pari päivää sitte tästä jätkästä, pakko sanoa että kyyneleet nous silmiin. Ihan mahtava ihminen, ensimmäinen kunnon ihastus. Mut tää juttu loppu siihen että meillä oli ikäeroa. Mikään ei oo inhottavampaa ku juttu joka loppuu ikäeroon. Ainut ongelma mulle oli se että en saanu selvää tästä ihmisestä, mitä se tuns tai mtä se halus. Mut olisin toivonu et juttu olis jatkunu, aloin ihastuu aika syvästi. Ja kyyneliä tuli vuodatettua tän jätkän takia.
Sitten toinen jätkä, siihen tutustuin koulussa, yläasteella. Oltiin samoissa vanhoissa tansseissa. Sillä oli mahtavat silmät! Haha, seki alko silmäpelillä. Lopulta juteltiin netissä ja alettiin tapailla. Pystyin puhumaan sille ihan mitä vaan ja se mulle. Mä muistan aina ja ikuisesti meiän kävelyn kesällä, mulla ei oo ikinä ollu niin hauskaa ja rentoo.Lopulta mä ahdistuin koska juttu alko syvenemään, tää on asia jota kadun ikuisesti. Koska tästä olis oikeesti voinu tulla jotain. Mutta mä menin pilaamaan kaiken, kadun oikeesti. Harvoin mä pystyn puhumaan naistenpäivistä ensimmäisen kerran kun mä tapaan jonkun jätkän, mut tää oli poikkeus.
Kolmas oli se kenen kanssa mä seurustelin, tosiaan vaan vähän aikaa. Ihan mahtava ihminen ja persoona, onnellisesti seurustelee tällä hetkellä. Lucky girl. Me käytiin samaa kouluu, pientä silmäpeliä. Lopulta päädyttiin samaan baariin, jossa se tuli tanssittamaan. Ensimmäinen suomalainen jätkä joka osaa tanssia, ainaki tähän mennessä. Se ihan oikeesti osas liikkua tosi hyvin! Ja jos joku jätkä osaa tanssia se hurmaa mut täysin! Tavattiin sen jälkeen monesti, käytiin leffassa, kahvilla, kävelemässä. Mulla oikeesti klikkas tän ihmisen kanssa. Ja oli älyttömän hauskaa aina ja mä rakastin niitä pieniä kosketuksia, kädestä pitämistä ihan vaan semmoset pienetki kosketukset merkitsi niin paljon mulle se oli tietynlaista huomioon ottamista. Mut taas, mua alko ahdistamaa. Ja yks ilta vaan itkin sen jälkeen ku olin tavannu sen. Itseasiassa mun synttäreinä. Mua ahdisti ihan älyttömästi, ja se mikä mua ahdisti oli sitoutuminen. Tiiän ei näis oo kyse naimisiin menemisestä mutta oon vaan aina tottunu olemaan sinkku ja vapaa. Tehdä mitä haluun ja katella ketä haluun. Mut se miks itkin johtu siitä että tää jätkä on niin upee, ja mä en olis halunnu satuttaa sitä. Jos nyt jälkeenpäin mä ajattelen olisin tehny kaiken toisella tavalla, edenny rauhallisemmin ja puhunu enemmän mun fiiliksistä. Koska eihän se voinu tota tietää. Mut tekemistään ei saa tekemättömäks. Ja ehkä näin vaa kuulu tapahtuu.
Onkohan nyt neljäs, tapasin tän jätkän klubilla, se vaan tuli juttelemaan ku oltiin vähän aikaa kateltu toisiimme. Loppu illan olinki sit senkaa. Nähtiin pari päivää sen jälkee, ja nähtii useesti. Musta oli niin ihanaa se miten se puhu mulle, sano miten kauniit mun silmät oli yms. Mä tunsin itteni niin tärkeeks sen seurassa. Mulla oli vaan ongelmana se että se ei tykänny näyttää kiinnostustaan julkisesti. Mulle alko tulemaan semmonen olo että se häpeis mua. Mä oon vaan semmonen että haluun halailla ja pussailla ja pitää kädestä muidenki edessä. Mä nimittäin rakastan läheisyyttä, se on älyttömän tärkeetä mulle. Ja merkitsee mulle paljon. Mut tää loppu niin että mua alko ärsyttää tän jätkän käytös. Ehkä turhaa mut mitä tunteilleen voi, nothing.
Viides jätkä, tän kanssa meillä ei oo ollu kun hmm, yhden illan juttu. Mut meillä oli aina jotain vetoo toistemme välillä ja lopulta kaikki vaan öö, purkautu eikä enää pystyny pidättäytyy. Me kaikki ollaan ihmisiä, ja meillä jokaisella on tarpeemme ja tunteemme. Ja joskus niitä ei vaan voi enää pidätellä. Mä en kadu hetkeekää, aivan ihana ihminen kenekaa pysty puhumaa syvällisempiäki. Tällä oli oikeestii jotain päänki välissä. Ja mä arvostan aivan älyttömästi tätä ihmistä, katon ylöspäin.
Entä nyt? Onko mulla ketään? Mulla on juttu meneillä, mut koska tää on vasta juttu en haluu puhuu siitä sen enempää. Ja tässä jutussa mun puolella on pieni ongelma, tää jätkä ei ikinä kehu. Ja mitä mä muidenki naisten kanssa oon jutellu, me naiset tarvitaan kehuja. Vaan, "sä näytät tänään nätiltä" riittää. Ei sen tarvii olla kun ihan pieni kehu, lupaan se merkitsee ihan älyttömästi. Eikä niitä tarvii tulla usein, mut se tekee olon jotenki paljon tärkeemmäks. Mut nyt mä vaan odotan mitä jatkossa tapahtuu, mihin tää juttu vie. Mutta go with the flow, siitä on tullu mun motto. Mä en haluu enää ajatella sen enempää, mä vaan meen sinne minne tunteet ja järki vie.Näin mä varmaan voi välttää ahdistuksenki.Mutta voin sanoo että tällä hetkellä oon onnellinen siinä missä oonki, siis tässä jutussa.
xx lola
