Miltäkö tuntuu ku ihminen kenestä välittää enemmän kun paljon asuu monien satojen kilometrien päässä. Kun tekis vaan mieli kömpiä sen ihmisen viereen ja pysyä siinä aamuun asti, mutta se ei oo mahollista.
Vannotin ittelleni että ennen Jenkkejä mä en hurahda kehenkään. Ei pitäis mennä vannomaan mitään, koska sit vaan ärsyttää. Jos mä voisin niin lentäisin sinne nyt heti, mutta kun asia ei oo niin yksinkertanen. Kumpa oliski. Eihän kukaan voi tietää millon tulee semmonen ihminen vastaa josta oikeesti välittää, jos olisin tienny nii olisin vaan kävelly ohi koska nyt tuntuu hirveeltä. Toisaalta moni ihana asia olis jääny kokematta jos olisin vaan kävelly ohi. Kai se on vaan nieltävä että ei, me ei tulla todennäkösesti näkemään vuoteen ja kuka tietää miten asiat on sillon. Seurusteleeko se tai minä, missä päin maailmaa ollaan. Vuodessa kerkee tapahtua paljon. Mä uskon että kaikella on tarkotuksensa, tälläkin vaikka se nyt ei siltä tuntuis. Ehkä se tulee mua lentokentällä vastaan kun tuun takas Suomeen, ja juostaan toistemme syliin ja itketään onnellisina, tai sit ei. Tällä hetkellä on vaan pakko mennä eteenpäin koska taaksepäinkään ei voi mennä, ei kannata murehtia jotain jolle ei pysty mitään tekemään. Mun elämä jatkuu täällä ja kohta se jatkuu 6693.44kilometrin päässä.
Mutta nyt koska se ei oo tässä vieressä niin mun kohtalo on kömpiä sänkyyn yksin ja antaa villasukkien ja viltin lämmittää.
 |
| salillekki pitää mennä "tyylikkäänä" |
P.S. Suosittelen Florence + The Machinesin levyä, LOVE IT!
Love L
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti